ProgeClub suosittelee jouluksi ja uudeksi vuodeksi

mukana bonuksena ajankohtainen "Happy at Holiday Time":
http://www.levykauppax.fi/artist/holopainen_reijo/desert_songs/69813/

Carnival of Light

John Cagen ja Karlheinz Stockhausenin innoittamana luotu 14-minuttinen Carnival of Light tulee julki. Beatles nauhoitti tämän progestygen vuonna 1967, muttei se innostanut muita yhtyeen jäseniä, eikä niitä kahta joilla oli Paul McCartneyn lisäksi sanavalta yhtyeessä John Lennonia sekä yhtyeen tuottajaa. Täst´on nyt puhuttu päälle 40 vuotta, että progen syntyhistoriassa on vissi aukko.
Jeps niinon.
Mutta samoin kuin VDGG keikkabiisi, mestariteos vuodelta 1970 Squid 1 / Squid 2 / Octopus (15:24) oli teos, jota maailma ei ollut ehkä tuolloin vielä kypsä ottamaan vastaan, on laita tämä Beatles-järkäleen - ei tietysti mitään samanveroista kuin VDGGn nauha, mutta noin niin kuin Betles-sarjassa merkittävää tavaraa.
Lehdet ja uutiskanavat ovat luvanneet kuin pirulle sielua pitkin syksyä, että Carnival of Light tulee julki. Nyt Female First kertoo asiasta, Macca varoittelee siinä perus-beatlefanejaan etteivät pety. Joku bootleg tuosta pätkän onkin antanut, totta, Karlheinz Stockhausenin ja John Cagen hengessä.

ps.
Näkyy muuten googlella tuo hieno "ThumbnailServer"-kuva tekstin ProgeClub official blog ohessa.
:)

hi, here is the voting

above,
We looking for the best progressive-rock albums of all times,
come along!
And you´ll see,
also we want to know, what composition is unfortunately the world´ s most underrated progressive rock band?

Thanks for your participation!

- Progeclub

Pekka Pohjola (1952 - 2008)

Wigwamissa ja mm. Jukka Tolosen maineikkaissa sessioissa, mutta ennen muuta omissa sooloprojekteissaan menestyksellä soittanut Pekka Pohjola sitten lähti 57 vuoden iässä /yle.
Tapasin Pekan Betonimylläri-kiertueella, jossa hän yhdessä Heikki Sarmannon kanssa säesti Viitaa tulkinnutta Tapani Kansaa. Oli niin hyvä bändi, ettei solistilla ollut moittimista. (Kuulu taas sekoilun päälle eilen bändi haukutun).
Mutta siis basisti-sävältäjä Pekka Pohjola oli härmäprogen suurmies. Yritetään muistaa miestä.
Kepeät mullat.

Pihkasilmä kaarnakorva, Pohjolan eka soololevy vuodelta 1972.

Tammikuussa 2009 Irl progeclub

täyttää 2.v.
Yes.

Kemppinen: Taiteilijat kuin kuutamolla

Sedis Blog: Blogistanin tärkein juttu tänään

H to He, Who Am the Only One re-master: Squid1 / Squid2 / Octopus

pH kertoo: Van Der Graaf Generatorin H to He, Who Am the Only One –albumin kiertueella oli tärkeässä osassa keikkabiisi, tämä 15:24 pitkä Squid1 / Squid2 / Octopus. Mutta albumin äänitysten embargo tuli väliin, ja se jäi pois H to He:ltä (kuinkahan se olisi sinne mahtunutkaan, ellei ajateltu tehdä tupla-lp:tä?), joten Pawn Hearts –session alussa sitten re-masterin mukaan heinäkuun 17. v. 1971 studiossa nahoitettiin jotain keikkabiisejä, ensin niistä livenä mielettömin Squid1 / Squid2 / Octopus – jonka täyttä hulluutta ei studiossa kuitenkaan saatu esiin, mutta se ”certainly is mad enough”.
Aika mielenkiintoista, itse tuota tosiaan luonnehdin mielettömäksi, ”huikea mielettömyys”, ensikuuntelemalta (25.6.2008). Mitä se olikaan livenä?
Alkuperäisen Pawn Hearts –long playn mukaan tuon mestariteoksen sessio kesti heinäkuusta syyskuuhun. Näyttää siltä, että Pawn Heartsin ja H to He:n ylijäämäraidoista olisi saanut vielä yhden täystimangin pitkäsoiton.
Mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan, Squid1 / Squid2 / Octopus soi hetken päästä K-Klubilla progeillassa. Tsekataan se porukalla.
Kuva: Pawn Heartsin 2 ekan painoksen sisäkannen infrapunavalokuva; ei omani, vaan napattu koska en ehtinyt skannata tuota parempikuntoistani. pH kuvassa vasemmalla, muu bändi oikealla.
Hetkinen! pH ryhmän keskellä oikealla.

ProgeClubTV - Syd´s night

ProgeClubTV - proudly present - elävää kuvaa ja ääntä

A good vernal breese!

Maybe the best progressive-rock albums of all times is Dark Side of the Moon by Pink Floyd. My own favorite is one older then Dark side Wish You Were Here.
Syd Barrett (1946 – 2006) was a founding member of British progressive rock band Pink Floyd, providing major musical and stylistic direction in their early work, although he left the group in 1968 amidst speculations of mental illness exacerbated by heavy drug use.

He was active as a rock musician for about seven years, recording two albums with Pink FloydPink Floyd´s critically acclaimed 1967 debut album The Piper at the Gates of Dawn was recorded intermittently between January and July 1967 in Studio 2 at Abbey Road Studios. At that same time at Abbey Road the Beatles were recording Sgt. Pepper's Lonely Hearts Club Band in Studio 1 and the Pretty Things were recording S.F. Sorrow. When The Piper at the Gates of Dawn was released in August of that year, it became a smash hit in the UK, hitting #6 on the British album charts (the album was not nearly so successful in the USA). However, as the band began to attract a large fanbase, the pressures on Barrett contributed to his experiencing increasing psychiatric illness.

Barrett's behaviour became increasingly unpredictable, partly as a consequence of frequent experimentation with psychedelic drugs such as LSD

Syd had one noted reunion with the members of Pink Floyd in 1975 during the recording sessions for Wish You Were Here. Barrett attended the Abbey Road session unannounced, and watched the band record "Shine On You Crazy Diamond" — as it happened, a song about him. By that time, Barrett had become quite overweight, had shaved off all of his hair, including his eyebrows, and his ex-bandmates did not at first recognise him. Roger Waters was in tears, and still we can hear those feels from the master tape of the session. Read more.

Pink Floyd - Shine on your crazy diamond, 10:13 (From the charity concert Knebworth '90 - Silver Clef Award Winners Show, June 30th 1990, Pink Floyd touring band line up: Gilmour, Wright & Mason,)


But It was Roger who sang this song at the firs time.
Roger Waters performing Shine On You Crazy Diamond, 08:27, Diamond at Roskilde '06.


Maybe uou will see that:
Same song in Rio 2006.
Shine On You Crazy Diamond, 09:17




And then Roger Waters performing thre songs from Dark Side Of The Moon 'Speak To Me', 'Breathe' and 'On The Run', 07:17, still at Roskilde '06.



Van Der Graaf Generator - Still Life, 08:04, (live in Roma)
in QuickList
Van Der Graaf Generator - Still Life (live 1977)


And the some New song from the VDGG new album Trisector.
Van Der Graaf Generator Live at the B1 Club Moscow April 20th 2008 Lifetime o4:33.

Last but not least.
Steve Miller Band: I Want To Make The World Turn Around, 4:22.



Originally Steve was a blues musician. Steve Miller with Eric Johnson: Freddie King's Tore Down, 5:11.

ProgeClubTV - Nostalgic night

ProgeClubTV - proudly present - elävää kuvaa ja ääntä

A good vernal breese!

First I recall band named Amon Duul.
At the beginning a later version of the German band Amon Duul II. This rare clip comes from 1976.
Amon Duul II Merlin 4:13


One progressive block by Amon Duul II was Phalus Dei (parte 1, 8:13)

(parte 2, 6:42)

(parte 3, 8:22)



One immemorial Amon Duul II live (sample, 6:01) was 1971 at the Taverne de l'Olympia. John Weinzirl-guitar-voice, Chris Karrer-guitar-violin-voice, Lothar Meid-bass, Karl Hausmann-organ, Danniel Scher-percussion, and Peter Leopold-drums.


My favorire evergreen is 'Man-Erg'
Van Der Graaf Generator playing this song during their 2005 reunion tour, live at the Bridgewater Hall, Manchester, Sunday 13th November 2005.
VDGG Man-Erg, 9:58.

Yeah! I can feel when I was sixteen, and Man-Erg and Pawn Heerts album exploded my young head.
:)

Get your arse to K-Klub at night.

To night we ´ll on offer a few sample from the album Trisector by Van der Graaf Generator.
Trisector is second album since reforming in 2004 after a break of nearly 30 years, and is stronger act then their 2005 return offering Present.
You can hear the special magical mode of expression by Peter Hammill is still existing.
Listen more ....from RH - see you later to night!

ProgeClubTV - west coast night

ProgeClubTV - proudly present - elävää kuvaa ja ääntä

A good vernal breese!
We will turn a new leaf and speek english only.
Firs we go pack early seventies. Some of us can remember band of name
Quicksilver Messenger Service - their singe named call Fresh Air 04:50 - Live at the Fillmore in 1972. A Guitar by John Cipollina whose style was quite unique with the charismatic rocker and singer Dino Valente. As a matter of fact the band had its most recognizable about this single Fresh Air,


What do you think about this great live moment from 1969?
Quicksilver Messenger Service, Mona 6:20


And then: Welsh Rock Band MAN, one of the world´ s most underrated progressive rock band, performing Live at the Rex in Lorsch, Germany.
The Man band first came together as the Bystanders in 1964. The band were one of many pop bands in the sixties that were trying to climb the ladder of success and managed to release many singles during the period between 1964 and 1968. The band became Man when Deke Leonard from another Welsh band The Dream joined and the band signed to Pye records. The music that the Man band performed however was very much removed from the pop sensibilities of The Bystanders and more in keeping with the West Coast sound of American bands such as The Quicksilver Messenger Service. The band would record two albums for Pye (Revelation and 2ozs Of Plastic With A Hole In The Middle) before leaving the label to sign with the more progressively minded Liberty records in 1970 and were to remain with the label until 1976 when they signed with MCA.

MAN 7171 551 09.37.


And some preview of forthcoming DVD "Man - Christmas at the Patti 2004"
Man - Many Are Called But Few Get Up 09:59


And then back to seventies ..Man - Babe I'm Gonna Leave 04:51 maybe is something like Fresh Air - becouse this song the original version played lead cuitar by John Cipollina!


Led Zeppelin - Stairway To Heaven (Live), 11:09.


At last something special only for the diggers:
Dave Cousins and Rick Wakeman : Planet Rock, Shepperton Studios

ProgeClubTV - Theaternight

ProgeClubTV - proudly present - elävää kuvaa ja ääntä

Jahah, jossakin webissä oli puhetta, että muun muassa Dream Theaterista olisi puute, se ei ole äänestyksessämme maailmassa parhaasta, vaikka lienee tehnyt sarjaan relevantisti kilpailevia teoksia parhaimmillaan:
Tässä:

Dream Theater - The Dark Eternal Night In-Studio 09:00


Lisää:
Dream Theater - The Glass Prison 13:30 live in Japan 2002.


Dream Theater on parhaimmillaan livenä - tässä järkäleiden järkäle Octavarium 27: 25 (2006 Live In Seoul, Etelä-Korea)

Yes - Heart Of The Sunrise 10:58. Alkujaan albumilta Fragile, 1971.

Tässä live vuoden 1991 Union tourilta.

Vahva kokoonpano:
Jon Anderson (Vocals)
Bill Bruford (Drums)
Steve Howe (Guitars)
Tony Kaye (Keyboards)
Trevor Rabin (Guitars)
Chris Squire (Bass)
Rick Wakeman (Keyboards)
Alan White (Drums

Aina yhtä kaunis:




Sitten hieno video Strawbs - New World (04:13) - styge vuodelta 1970.
http://www.youtube.com/watch?v=hhEwjCoGru8
Sama livenä, Lontoo 2006.

"A true gem of a man", kuten tämä taltiointiluvan keikalla saanut kuvaaja Dave Cousinsia luonnehtii.
On se. Miten tuollainen suuruus on voinut maailmassa jäädä näinkin paitsioon?
Öitä.

ProgeClubTV - Lost masters

ProgeClubTV - proudly present - elävää kuvaa ja ääntä

YouTuben ja muiden vastaavien palvelujen suuri ansio piilee siinä, että vanhojen televisiokeikkojen kadonneiden mastereiden kotitaltioita ilmestyy unohduksista uudelleen katsottaviksi. Monet ovat aivan ainutlaatuisia.

The Jimi Hendrix Experience konsertoi Helsingissä 22. toukokuuta 1967 Suomessa. Konsertti oli onnistunut. Hendrix vieraili myös Yleisradion musiikkiaiheisessa TV-ohjelmassa, mutta taltioinnin päälle nauhoitettiin – videonauhat olivat kalliita - myöhemmin muuta materiaalia, koska sitä ei pidetty arvokkaana.
Löytyisiköhän tämä taltio, jostain sen aikaiselta videolta?
Aina löytyy museolaite, jonka avulla1960-luvun videoita voidaan siirtää formaatilta toiselle. Itse olin v. 1989 Kuopion kaupungin videotyöpajalla ottamassa tuollaisen laitelahjoituksen Turo Oy:ltä vastaan

33 mm. mv-filmi oli kuitenkin vielä yleistä, ja ne taltiot, myös optisen äänen osalta ovat loistotasoa.
Led Zeppelin - Lost Performances Tanskan televisiosta joskus vuonna 1969 – Page skulasi vielä telecasterillaan, jolla kehitti nuo kosmiset ääniefektit; ne todella jäljittelevät sfääreissä planeettojen kierrossa syntyviä sähkömagneettisia äänisignaaleja.

How many more times I 5:38



How many more times II 7:13




Babe Im Gonna Leave You 06:54




1960-luvun video ei ollut hääviä. Tässä menonäyte Mountain, live at Woodstock in 1969,
Southbound Train 05:29
http://www.youtube.com/watch?v=Hm11kFRz388

Sitten,
Mountain - Leslie West & Corky Laing - Nantucket Sleighride 09: 59



Woodstock oli progen kehittymisen, jamien ja improvisaatioiden täyttä aikaa, Monet Woodstock-nauhat ovat suuria harvinaisuuksia, muutkin kuin CCRn, vuosikymmeniä kaiteissa olleita.

The Grateful Dead – niin ikään Woodstock 1969 Lovelight 08:11


The Grateful Deadin Viola Lee Blues 09:33 – kadonnut teippi vuodelta 1967 (18.6.1967) Montereyn pop/rock-festareilta, kertoo karua kieltään tuon ajan videoformaatista.

Taso on mitä on, mutta kuten ehkä huomaatte Grateful Deadin merkitystä progen pioneerina on aliarvioitu, aika pahastikin.

Varsinaisista aliarvostuksista puhuttaessa, viittaan äänestykseemme freimissä oikella, emme voi sivuuttaa Camelia.
Tässä Camel ja sen hieno Snow Goose "Excerpts" 09:37 kestoinen medleversio vuodelta 1975, BBC-studiolive.




Camel, kokoonpanossa alkuperäisiä Andy Latimer, guitar/vocals ja Pete Bardens, koskettimet, jatkaa: Lady Fantasy 12.33.
Hieno yön päätös!

TIEDOTUSVÄLINEILLE

ProgeClub, K-Klubilla(Vuorikatu 14): ma 28.01.08, klo 22.00 alkaen.

Ohjelmassa DJ Matthew Gregory soittaa klassista progea: King Crimsonia, Pink Floidia ym. sekä progea elokuva-soundtrackeilla.

Valtavia progressiivisen musan nauha-arkistoja hyödyntävä tuote on tässä: ProgeClubTV - proudly present - elävää kuvaa ja ääntä
ProgeClubTV - vanha aika: joka kuukauden ensimmäinen torstai.

Huomaa myös mm. Maailman Paras Progelevy -äänestys
Osoite: http://progeclub.blogspot.com/

Tässä se tulee: Van der Graaf Generator - Trisector

Van der Graaf Generator's new album Trisector will be released on Monday 17th March 2008...
Tässä hieman ennakkoinfoa levystä:
" There are nine pieces on the album, one of them instrumental. Unusually for VdGG, only one of these is more than ten minutes long - indeed, five come in at under five minutes. There are, of course, passages of great complexity but there's also a confidence about the group at the moment which allows them to leave some simple things as they are. These are songs which dictate their own terms, often with a healthy dose of gallows humour, always with a measure of invention. VdGG Trio
It's far from an over-manicured record. For the most part it is the sound of the three musicians both stretching and enjoying themselves in locked-on sympathetic playing. As ever, it doesn't sound like anyone else - even past versions of VdGG.

But as ever, there isn't another group quite like Van der Graaf Generator.
"

Pahuksen irtonaista kamelin/hevonpaskaa: Kamel vs Horse : Beasts Of The Storm (EP)

Arvostelu: Beasts Of The Storm. Split-EP by Kamel & Horse (2007)
Kahden kotimaisen, jostain kai Lahti-Kouvola-Hesa alueella vaikuttavan, uuden kokoonpanon Kamelin ja Horsen yhteistyö tulee nyt kuuden stygen lomittaisena, tiukkaan kuin olisi Texsasissa purkitettua rullaavana rock-menona.
Tämän tasoista eräänlaista vuoropuhelua edustavia yhteistyölevyjä, vaikka nyt edes tällaista lyhempää, en äkkiä muista Suomessa tehdyn.

Genrellä on joku Stoner-rock nimi, ei genren nimi bändiä pahenna, jos ei bändi genreä ..öh.

Stoner-rock on liikkuvaa kuin texsas-blues, mutta siinä on enemmän sointuja ja psykedeliää kuin rullaavassa tyylin edeltäjässään, jonka edustajia olivat mm. ZZ Top, ja Rocky Hill, samasta ”perheestä” kuin ZZ. Sanoisin jopa, että Hill on kuunneltu.

Soundimaailmaltaan tyylillisesti lähellä tosiaan olevan Kamelin ja Hevosen leikillinen kilpa lyht. CD:llään, kumpi on parempi, se ei tietysti selviä: bändit täydentävät toisiaan. Horse on suoraviivaista, ja Kamelia taas kilpakumppania progempi, mutta myös kokoonpanoltaan laajempi, ja siksi ehkä soundimaailmaltaankin rikkaampi.

Huomaan että Horsea taas jotkut pitävät omaperäisempänä; en osaa sanoa, voinko tuohon yhtyä. Periaatteessa kova blues ei tarvitse muuta kuin perus-compon, totta. Varsinkaan komppikitaraa tukkimassa soundia, en itse kaipaa.
Horse on trio, ja sen on väitetty myös Kamelia paremmin tiivistävän ”sanottavansa” Hmmm… .. Horsellakin kuuluu ehkä soundissa ne pienen kokoonpanon sanelemat reunaehdot, plussat ja miinukset, joita on saatu kai kuulla ja muinaisesta Creamesta alkaen. (öh. kuunellessani levyä enemmän, Horse nousee!)

Kyllähän molemmilta bändeiltä löytyy ihan hienoja biisejä, mutta tällaisessa kokonaisuudessa Kamelin hivenen omaperäisempi soundimaailma nostaa kyttyräselkää jalustalle. (Sekoittuu muuten jo tuossa mielikuvassa proge-ajan Cameliin)

Btw.
Sain tään levyn sattumalta käteeni, mutta se (dharma) ei vähennä albumin painoarvoa.

Kamel Lahtista aloittaa lahtaamisen (huom. teuraskaupungin nimen etymologia!)
suoraviivaisella rock-bluesilla.
Selvästi psykedeelisvaikutteisimmilla blues-variaatioilla ratsastava Kamel tenhoaa itseeni.

Mies- (ja ilmeisesti naislaulu?) sahaa välissä pienen terssin sävyttämää moodia
”vaelteleva” on soiton vaikutelma: slidea ja jos kohta laulussa radio- ja skitassa sikarilaatikkokitarasoundia on käytetty - mutta maulla, mielestäni.
Olisikohan lurittelua liiankin naftisti ei paljon biisein pituus 3 – 4 minuutista kasva.

Jo, onkohan niin, että nuotissa pysytään liiankin orjallisesti ja siististi, tyylilaji huomioon ottaen.

Arvosanassa alapää ei tule kyseeseen. Harvinaisen vaikea muuten tähdittää, myös siksi että se on keskiarvo kahden bändin suorituksesta. En voi antaa viittä, vaikka siltä tuntuu parhaissa kohdissa, että siitä tässä olisi kyse. Sen verran tasaisesti kuitenkin potkii, että tähtimäärästä paljon viilaamista taida olla. Kumpikin bändi olisi tylsempi pelkästään omaa soittoaan esitellessään.
Yhtään rauhallista palaa ei kuulu, mikä miinus. Pitkäsoilla sellaisiakin vielä tarvitaan, ja se on taitolaji, johon mättäjät eivät aina oikein pääse sisään.
Kuitenkin eka yrityksellä onnistuminen on huomioitava suoritus:
-rh

****½

ProgeTV night

ProgeClubTV - proudly present - elävää kuvaa ja ääntä

Suuressa äänestyksessä syyttä suotta epäsuosituita tänään vähän nostamme:

The Moody Blues The Days of Future Past -albumin avaus Nights in White satin´67 (04:21) harvinainen video aivan tuolta alkutaipaleelta Pariisita.


Toinen näyte The Days of Future Past -kiekolta Tuesday Afternoon (4:37) livenä v.1970, perusprogea:


Moody Blues oli v. 1970 parhaassa kunnossaan, livenä samalta keikalta Gypsy(03.95) from the album Our Childrens Childrens Children.


Moody Blues - Isn't Life Strange (07:57) Seventh Sojournilta.
Live from the Royal Albert Concert Hall 1988.


Saman albumin lopetusraita I'm Just a Singer 3:59


Edellistä parempi I'm Just a Singer -versio (03:35), alkuperäinen Mike Pinderin aikainen, löytyy täältä:
Sama vielä alusta ja lopusta hieman pitempänä versiona:
http://www.youtube.com/watch?v=y-ZcBFeF1a0

Ero wanhan ja uuden välillä on kuten huomaatte kuin yöllä ja päivällä, Mike Pinderin pois jäänti suisti bändin moraaliseen ja taiteelliseen alamäkeen, josta se nousi vain kerran, pitkäsoitto Long Distance Voyagerin (1981) myötä.

Illan asiaosuudessamme Mike Pinder puhuukin nyt itse (vajaat 10 min):


Justin Hayward päättelee Seventh Sojourn´lla (1972) julkaistun New Horizons (05:03) unblugged-verisiolla.


Vielä Justin uransa alussa v.1967 (Tuesday Afternoon, 04:28)

Pinderilläkin vielä tukka päässä. Elämän tapa oli kova, ja roinaa vedettiin, vaikka se jostain syystä on vaikea yhdistää tähän melodiseen ja melankoliseen bändiin.


Sitten kunnianosoitus edelliselle: Barclay James Harvest - Poor Man´s Moody Blues (07:14)

Kyseessä oli tietenkin BJH:n haukkumanimi. Live-esitys Lontoossa 1992.


Berlinissä elokuussa v. 1980 Barclay James Harvest klassikko Hymn (05:09) yhdeltä bändin parhaista albumeista, Gone To Earth (1977).

Nuoruuden versio Hymnistä. Näytteestä ilmenee, että levyversiota oli peukaloitu jo varsin varhain päällekäyvillä välihuudoilla.


Sakssa, jossa BJH oli kuuluisa, TV-show´ssa v. 1983 irtosi bändin inhimillisen empatian korkea veisu Child Of The Universe (03:19) tähän tyyliin:

BJH on hajonnut vedon loputtua (ja rumpalin kuoltua), ja kahtena eri versiona kiertää nyt maailmaa.
Sen sijaan yhtyeen alkuperäinen laulava kosketinsoittaja Woolly Wolstenholme, oli vahva samoin kuin Pinder Moody Bluesissa, on palannut bändiin - siis toiseen niistä. Hän esiintyy tällä äänenlaadultaan kelvottomalla vuoden 1974 versiolla edellisestä stygestä:


BJH:n uderrated-menestyksen kunniaksi vielä linkki: pojat Once Againia muistelevat, John Lennon´s Guitar (08:10), vuosi 1992 Lontoon Town and Country Club.
Toivelisäys 12.01.2008



Sitten vielä muuan unohdettu
UK
Wettom, Jobson and Bozzio. (less)