TIEDOTUSVÄLINEILLE

ProgeClub, K-Klubilla(Vuorikatu 14): ma 28.01.08, klo 22.00 alkaen.

Ohjelmassa DJ Matthew Gregory soittaa klassista progea: King Crimsonia, Pink Floidia ym. sekä progea elokuva-soundtrackeilla.

Valtavia progressiivisen musan nauha-arkistoja hyödyntävä tuote on tässä: ProgeClubTV - proudly present - elävää kuvaa ja ääntä
ProgeClubTV - vanha aika: joka kuukauden ensimmäinen torstai.

Huomaa myös mm. Maailman Paras Progelevy -äänestys
Osoite: http://progeclub.blogspot.com/

Tässä se tulee: Van der Graaf Generator - Trisector

Van der Graaf Generator's new album Trisector will be released on Monday 17th March 2008...
Tässä hieman ennakkoinfoa levystä:
" There are nine pieces on the album, one of them instrumental. Unusually for VdGG, only one of these is more than ten minutes long - indeed, five come in at under five minutes. There are, of course, passages of great complexity but there's also a confidence about the group at the moment which allows them to leave some simple things as they are. These are songs which dictate their own terms, often with a healthy dose of gallows humour, always with a measure of invention. VdGG Trio
It's far from an over-manicured record. For the most part it is the sound of the three musicians both stretching and enjoying themselves in locked-on sympathetic playing. As ever, it doesn't sound like anyone else - even past versions of VdGG.

But as ever, there isn't another group quite like Van der Graaf Generator.
"

Pahuksen irtonaista kamelin/hevonpaskaa: Kamel vs Horse : Beasts Of The Storm (EP)

Arvostelu: Beasts Of The Storm. Split-EP by Kamel & Horse (2007)
Kahden kotimaisen, jostain kai Lahti-Kouvola-Hesa alueella vaikuttavan, uuden kokoonpanon Kamelin ja Horsen yhteistyö tulee nyt kuuden stygen lomittaisena, tiukkaan kuin olisi Texsasissa purkitettua rullaavana rock-menona.
Tämän tasoista eräänlaista vuoropuhelua edustavia yhteistyölevyjä, vaikka nyt edes tällaista lyhempää, en äkkiä muista Suomessa tehdyn.

Genrellä on joku Stoner-rock nimi, ei genren nimi bändiä pahenna, jos ei bändi genreä ..öh.

Stoner-rock on liikkuvaa kuin texsas-blues, mutta siinä on enemmän sointuja ja psykedeliää kuin rullaavassa tyylin edeltäjässään, jonka edustajia olivat mm. ZZ Top, ja Rocky Hill, samasta ”perheestä” kuin ZZ. Sanoisin jopa, että Hill on kuunneltu.

Soundimaailmaltaan tyylillisesti lähellä tosiaan olevan Kamelin ja Hevosen leikillinen kilpa lyht. CD:llään, kumpi on parempi, se ei tietysti selviä: bändit täydentävät toisiaan. Horse on suoraviivaista, ja Kamelia taas kilpakumppania progempi, mutta myös kokoonpanoltaan laajempi, ja siksi ehkä soundimaailmaltaankin rikkaampi.

Huomaan että Horsea taas jotkut pitävät omaperäisempänä; en osaa sanoa, voinko tuohon yhtyä. Periaatteessa kova blues ei tarvitse muuta kuin perus-compon, totta. Varsinkaan komppikitaraa tukkimassa soundia, en itse kaipaa.
Horse on trio, ja sen on väitetty myös Kamelia paremmin tiivistävän ”sanottavansa” Hmmm… .. Horsellakin kuuluu ehkä soundissa ne pienen kokoonpanon sanelemat reunaehdot, plussat ja miinukset, joita on saatu kai kuulla ja muinaisesta Creamesta alkaen. (öh. kuunellessani levyä enemmän, Horse nousee!)

Kyllähän molemmilta bändeiltä löytyy ihan hienoja biisejä, mutta tällaisessa kokonaisuudessa Kamelin hivenen omaperäisempi soundimaailma nostaa kyttyräselkää jalustalle. (Sekoittuu muuten jo tuossa mielikuvassa proge-ajan Cameliin)

Btw.
Sain tään levyn sattumalta käteeni, mutta se (dharma) ei vähennä albumin painoarvoa.

Kamel Lahtista aloittaa lahtaamisen (huom. teuraskaupungin nimen etymologia!)
suoraviivaisella rock-bluesilla.
Selvästi psykedeelisvaikutteisimmilla blues-variaatioilla ratsastava Kamel tenhoaa itseeni.

Mies- (ja ilmeisesti naislaulu?) sahaa välissä pienen terssin sävyttämää moodia
”vaelteleva” on soiton vaikutelma: slidea ja jos kohta laulussa radio- ja skitassa sikarilaatikkokitarasoundia on käytetty - mutta maulla, mielestäni.
Olisikohan lurittelua liiankin naftisti ei paljon biisein pituus 3 – 4 minuutista kasva.

Jo, onkohan niin, että nuotissa pysytään liiankin orjallisesti ja siististi, tyylilaji huomioon ottaen.

Arvosanassa alapää ei tule kyseeseen. Harvinaisen vaikea muuten tähdittää, myös siksi että se on keskiarvo kahden bändin suorituksesta. En voi antaa viittä, vaikka siltä tuntuu parhaissa kohdissa, että siitä tässä olisi kyse. Sen verran tasaisesti kuitenkin potkii, että tähtimäärästä paljon viilaamista taida olla. Kumpikin bändi olisi tylsempi pelkästään omaa soittoaan esitellessään.
Yhtään rauhallista palaa ei kuulu, mikä miinus. Pitkäsoilla sellaisiakin vielä tarvitaan, ja se on taitolaji, johon mättäjät eivät aina oikein pääse sisään.
Kuitenkin eka yrityksellä onnistuminen on huomioitava suoritus:
-rh

****½

ProgeTV night

ProgeClubTV - proudly present - elävää kuvaa ja ääntä

Suuressa äänestyksessä syyttä suotta epäsuosituita tänään vähän nostamme:

The Moody Blues The Days of Future Past -albumin avaus Nights in White satin´67 (04:21) harvinainen video aivan tuolta alkutaipaleelta Pariisita.


Toinen näyte The Days of Future Past -kiekolta Tuesday Afternoon (4:37) livenä v.1970, perusprogea:


Moody Blues oli v. 1970 parhaassa kunnossaan, livenä samalta keikalta Gypsy(03.95) from the album Our Childrens Childrens Children.


Moody Blues - Isn't Life Strange (07:57) Seventh Sojournilta.
Live from the Royal Albert Concert Hall 1988.


Saman albumin lopetusraita I'm Just a Singer 3:59


Edellistä parempi I'm Just a Singer -versio (03:35), alkuperäinen Mike Pinderin aikainen, löytyy täältä:
Sama vielä alusta ja lopusta hieman pitempänä versiona:
http://www.youtube.com/watch?v=y-ZcBFeF1a0

Ero wanhan ja uuden välillä on kuten huomaatte kuin yöllä ja päivällä, Mike Pinderin pois jäänti suisti bändin moraaliseen ja taiteelliseen alamäkeen, josta se nousi vain kerran, pitkäsoitto Long Distance Voyagerin (1981) myötä.

Illan asiaosuudessamme Mike Pinder puhuukin nyt itse (vajaat 10 min):


Justin Hayward päättelee Seventh Sojourn´lla (1972) julkaistun New Horizons (05:03) unblugged-verisiolla.


Vielä Justin uransa alussa v.1967 (Tuesday Afternoon, 04:28)

Pinderilläkin vielä tukka päässä. Elämän tapa oli kova, ja roinaa vedettiin, vaikka se jostain syystä on vaikea yhdistää tähän melodiseen ja melankoliseen bändiin.


Sitten kunnianosoitus edelliselle: Barclay James Harvest - Poor Man´s Moody Blues (07:14)

Kyseessä oli tietenkin BJH:n haukkumanimi. Live-esitys Lontoossa 1992.


Berlinissä elokuussa v. 1980 Barclay James Harvest klassikko Hymn (05:09) yhdeltä bändin parhaista albumeista, Gone To Earth (1977).

Nuoruuden versio Hymnistä. Näytteestä ilmenee, että levyversiota oli peukaloitu jo varsin varhain päällekäyvillä välihuudoilla.


Sakssa, jossa BJH oli kuuluisa, TV-show´ssa v. 1983 irtosi bändin inhimillisen empatian korkea veisu Child Of The Universe (03:19) tähän tyyliin:

BJH on hajonnut vedon loputtua (ja rumpalin kuoltua), ja kahtena eri versiona kiertää nyt maailmaa.
Sen sijaan yhtyeen alkuperäinen laulava kosketinsoittaja Woolly Wolstenholme, oli vahva samoin kuin Pinder Moody Bluesissa, on palannut bändiin - siis toiseen niistä. Hän esiintyy tällä äänenlaadultaan kelvottomalla vuoden 1974 versiolla edellisestä stygestä:


BJH:n uderrated-menestyksen kunniaksi vielä linkki: pojat Once Againia muistelevat, John Lennon´s Guitar (08:10), vuosi 1992 Lontoon Town and Country Club.
Toivelisäys 12.01.2008



Sitten vielä muuan unohdettu
UK
Wettom, Jobson and Bozzio. (less)